Oopperasta ja Jevgeni Oneginista – seitsemän vuotta myöhemmin

Pjotr Tšaikovskin Jevgeni Onegin oli se ooppera, josta aloitin oopperabloggaamiseni seitsemän vuotta sitten. En tuntenut oopperaa taidemuotona, en tiennyt siitä juuri mitään ja olin nähnyt aiemmin lähinnä Wolfgang Amadeus Mozartin Taikahuilun.

Jevgeni Onegin

Kiinnostuin kuitenkin ottamaan selvää tästä musiikkiteatterin klassisesta muodosta ja kävin katsomassa kaikessa hiljaisuudessa Richard Wagnerin Lentävän Hollantilaisen ja Mozartin Figaron häät Kansallisoopperassa. Kun niiden jälkeen näin Jevgeni Oneginin, uskaltauduin jo astumaan ulos oopperakaapistani ja kertoa uudesta kiinnostuksen kohteestani myös blogissa.

Siitä se ajatus sitten lähti

Kansallisooppera on sen jälkeen ollut säännöllinen vierailukohteeni, ja olen nähnyt tähän mennessä parikymmentä oopperaa. En missään tapauksessa pidä itseäni oopperan suurena asiantuntijana, mutta osaan jo kertoa, millaisista oopperoista pidän. Ooppera-arvioni ovat puolestaan olleet enemmänkin raportointia aloittelijan tekemästä tutkimusmatkasta uudelle alueelle kuin syvää analyysia kulloisenkin teoksen tulkinnasta ja siitä, miten tuotanto vertautuu kymmeneen muuhun eri versioon samasta oopperasta.

Aloittelijalle on helpompi, jos teoksen tulkinta on lähellä sitä jotain alkuperäistä versiota ja näyttämökuva vastaa myös librettoa. Muistelen vastapään ääriesimerkkinä juurikin edellä mainittua Lentävää Hollantilaista, jonka libretto liikkuu merellä, mutta näyttämöllä puikkelehdittiin taidegalleriassa.Wagnerin musiikki oli siinäkin teoksessa vaikuttavaa ja olisin pitänyt siitä varmasti kovasti toisessa sovituksessa, mutta jälkeenpäin mietin vain, että olisi ollut kiva nähdä, mitä tarinassa oikeasti tapahtuu.

Minusta on kiva mennä esitykseen kuin esitykseen niin, että teokseen ei tarvitse tutustua hirveästi etukäteen. Oletan, että tarina ja hahmot esitellään teoksen alussa niin, että katsoja pysyy kärryillä siitä, kuka on kuka ja miksi he tekevät sitä, mitä tekevät. Täysin päinvastainen ääriesimerkki on niin ikään Wagneria, jonka Parsifal-ooppera oli monin tavoin niin käsittämätön, että tarina ei auennut edes juonikuvausta lukemalla.

Toisaalta Wagnerin Ring-tetralogia on ollut mukaansatempaava ja musiikillisesti kiinnostava, ja odotan jo kovasti sen neljättä osaa, Jumalten tuho. Wagnerin musiikissa hienoa on jokaiselle hahmolle omistettu melodinen teema, johon viitataan ja jota varioidaan useasti, kun kyseinen hahmo esiintyy lavalla.

Mitä traagisempi, sen parempi

Pidän oopperoista, joissa on paljon tekstiä ja tarina etenee vauhdikkaasti. Vanhemmissa oopperoissa on tapana toistella samoja fraaseja moneen kertaan, sillä entisaikaan yleisöllä oli tapana mennä oopperaan seurustelemaan, joten  pääviestit piti varmuuden vuoksi kerrata useammin. Olen myös enemmän traagisten kuin koomisten oopperoiden ystävä, vaikka kyllä Mozartin Don Giovanni olikin kivaa katsottavaa.

Muuten vaikuttavimpia oopperoita ovat olleet ne, joissa sopraano (tai mezzosopraano) kokee dramaattisen kuoleman (esim. Giacomo Puccinin Tosca ja Madama Butterfly, Giuseppe Verdin La Traviata, George Bizet’n Carmen, Francis Poulencin Karmeliittasisaret) tai joissa on muuten vain traagninen tarina ja onneton loppu (kuten Dmitri Šostakovitšin Mtsenskin Kihlakunnan Lady Macbeth).

On myös aina hienoa kuulla jokin klassisen musiikin kanavilta tuttu hittikappale oikeassa kontekstissaan, kuten Puccinin Turandot-oopperaan sävelletty Nessun dorma. Joitain oopperoita toivoisin näkeväni jatkossa ihan vain tällaista kappaleiden vuoksi. Mainittakoon esimerkiksi kappaleet O mio babbino caro (Puccinin oopperasta Gianni Schicchi), Rusalkan aaria kuulle (Antonin Dvorakin oopperasta Rusalka) tai Va pensiero (Verdin oopperasta Nabucco).

Kuten saatoit jo huomata tietyt nimet toistuvat yllä monta kertaa, joten ihan jo sen perusteella voin todeta, että lempioopperasäveltäjäni näyttävät olevan Wagner, Puccini ja Verdi.

Jevgeni Onegin

Jevgeni Onegin

Mutta nyt takaisin Jevgeni Oneginiin. Pjotr Tšaikovski ei ole oopperasäveltäjänä yhtä tunnettu kuin vaikkapa Verdi, Puccini tai Mozart, mutta hänen säveltämänsä Jevgeni Onegin onkin sitten oopperaa kaikilla mausteilla. On romantiikkaa, mustasukkaisuutta, tragediaa, kauniita aarioita, kuorokohtauksia, tanssijoita ja vieläpä selkeä juoni.

Jevgeni Oneginissa on yksi kauneimmista musiikeista mitä tiedän (tsekkaa esimerkiksi Tatjanan kirjeaaria ”Puskai pogibnu ya”), mikä ei ole ihme, sillä onhan Tšaikovskin kynästä peräisin myös monta klassisen musiikin suurinta kestosuosikkia kuten Joutsenlampi– ja Pähkinänsärkijä-baletit.

Jevgeni Onegin

Tarinan keskiössä ovat Tatjana (Aisté Piliba), hänen siskonsa Olga (Anna Erokhina), heidän naapurinsa Jevgeni Onegin (Iurii Samoilov) sekä Oneginin ystävä Lenski (Tigran Hakobyan), joka on myös Olgan kihlattu.

Tatjana on ihastunut Oneginiin mutta ei uskalla kertoa sitä suoraan ja lähestyy Oneginia kirjeellä. Onegin repii Tatjanan kirjeen kylmästi ja flirttailee Olgan kanssa. Lenski tulee tästä niin mustasukkaiseksi, että haastaa Oneginin kaksintaisteluun. Onegin ampuu Lenskin kuoliaaksi ja lähtee maanpakoon. Kun hän palaa takaisin, Tatjana on jo naimisissa ja Onegin jää nuolemaan näppejään.

Oopperan miehitys oli mitä parhain. Pääosissa näkemäni ukrainalainen baritoni Samoilov ja liettualainen sopraano Piliba laulavat kaikin puolin täydellisesti, ja samaa tasoa ovat myös armenialainen tenori Hakobyan ja ukrainalais-venäläinen sopraano Erokhina.

Jevgeni Onegin

Näyttävä lavastus perustuu vinoihin seiniin ja lattiaan, ja tanssiaiskohtauksiin katosta laskeutuu pakettiauton kokoinen kattokruunu. Lavalla on paikoitellen valtavasti väkeä, laskin viimeksi että esiintyjiä oli lavalla tanssiaisissa peräti 60. Oli hauska nähdä sama teos toiseen kertaan ja todeta, että se oli juuri niin hyvä kuin seitsemän vuoden takainen muistikuvani oli!

Nyt huomaan kuitenkin, että olen päässyt tämän oopperan kanssa jo seuraavalle tasolle: jos näkisin Jevgenin Onegini vielä uudelleen, näkisin mielelläni – kyllä – juurikin jonkin aivan toisenlaisen tulkinnan tästä teoksesta!

Lippu saatu Kansallisoopperalta.

Kuvat: Emma Suominen.

kulttuuri musiikki teatteri
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *